Share

LinkedIn julkaisi lokakuun 6. päivä 3 uutta ominaisuutta rekrytointiin ja työnhakuun liittyen. Tässä ensimmäiset kuvat ja arviot uusista ominaisuuksista. Valitettavasti, niin kuin yleensä, uudet ominaisuudet ovat vasta tulossa Yhdysvalloissa käyttöön ja Euroopan (ja Suomen) vuoro tulee pienellä viiveellä.

Olen pitkään ollut skeptinen LinkedInin yritysprofiileihin tuottaman Careers-välisivun hyödyistä, varsinkin kun pidän ominaisuuden hintaa aika hurjana hyötyihin verrattuna. Uskoni Careers-osioon on uuden päivityksen myötä ehkä ensimmäistä kertaa hieman positiviiseen kallistuva, vaikka edelleenkään en näe kyseisen palvelun hyötyä siitä pyydetyn rahasumman arvoisena, ja uskon enemmän siihen että käytetään hieman luovuutta ja ihan vähän enemmän vaivaa, ja saadaan esim. Showcase-sivuista loistava (parempi) korvike Careers-sivulle.

Careers-välisivun uusi tuleminen

Careers-välisivu (kuvassa alla), on perinteisesti ollut ominaisuus, josta maksetaan Suomessa yli 8000 euroa pelkästään lisenssimaksuna (nk. Silver-paketti), ja vastineeksi saadaan staattinen sivu, jolla voi kertoa erilaisia asioita yrityksestä työnantajana kuvin, videoin, uratarinoin, jne. Hinta ei vielä sisällä rekrytointi-ilmoittelua, vaan kyseessä on vain ko. sivun lisenssimaksu, rekrytointi-ilmoitukset maksavat erikseen. Itse asiassa maailmalla on Careers-välisivusta edullisempikin versio olemassa, mutta sitä ei Suomessa tarjota lainkaan, sen sijaan meillä tarjotaan mielellään isoille yrityksille vielä monin verroin kalliimpaa Kulta-taso pakettia.

sofigate-careers-li

Uuden Careers-sivun ominaisuudet ovat merkittävästi paremmat kuin vanhassa versiossa. Nyt on panostettu selkeästi enemmän työnantajamielikuvan luontiin modernilla tavalla, kertoen laajasti yrityksestä sanoin, kuvin ja videoin, sen työntekijöistä, ja kaiken kaikkiaan elämästä yrityksestä. Totta kai yritys pystyy paljon vaikuttamaan miten ja millaista materiaalia se Careers-sivulle tuottaa, mutta sisällön monipuolisuus, tilastot, rakenne ja asemointi kaikki vaikuttavat positiivisilta uudistuksilta.

.

li-careers-uusi-1

.

Careers-sivun Life-osiossa on erityisen kiinnostavaa ”Discover IBM:”-kohta, josta voidaan nähdä kansainvälisten organisaatioiden eri alueille räätälöimät sisällöt. Eli voimme jatkossa kohdentaa sivulla sisältöä eri maantieteellisille tai kielialueille (!). Loistava uudistus organisaatioille jotka toimivat laajasti kansainvälisillä markkinoilla!

.
li-careers-uusi-3

.

Vihdoin voimme linkittää Careers-sivulle myös esim. yritysblogeja ja muuta ulkoista sisältöä fiksusti ja näyttävästi.

.

li-careers-uusi-4.

Ylivoimaisesti tärkein uudistus on mielestäni ”Employee perspectives”-osio, jonne on kerätty yrityksen työntekijöiden LinkedInin Pulse-blogialustalla julkaisemia asiantuntija-artikkeleita. Tämä vie Careers-sivun ajatuksellisesti juuri siihen suuntaan kuin mitä itse saarnaan. Eli tehkää yrityksenne parhaista asiantuntijoista hunajapurkkeja niin uusille asiakkaille kuin paremmille työnhakijoillekin. Antakaa heille vapaus, ääni, kasvot ja kanava jossa kertoa omasta osaamisestaan ja näkemyksistään. Nyt LinkedIn tuo nuo tiedot jopa pakotettuina Careers-sivulle, kun keneltäkään kysymättä kirjoitukset tuodaan sivulle automaattisesti. Toki tässä piilee riski että (entisen) työntekijän tai työntekijänä esiintyvän ihmisen ylilyönnit tulevat julkaistuksi Careers-sivulla. Riski on kuitenkin mielestäni pieni.

”Cultural Insights”-osa on mielenkiintoinen uudistus tekemään yrityksen sisäistä organisaatiota näkyväksi. Tilastot ovat aivan uusia, vastaavia ei ole koskaan ennen ollut saatavilla. Ne tuovat mielenkiintoisella tavalla esiin myös työntekijöiden arvoja, joka on hieno kulma työnantajamielikuvan rakentamisen kannalta.

.
li-careers-uusi-5

.

Ja onhan sinne totta kai saatu mahdutettua myös Jobs-osio, eli yrityksen LinkedInissä maksullisesti ilmoittamat työpaikat, vieläpä mätsättynä oman profiilisi Skills-osioon. VIhdoinkin Skills-osiosta alkaa olla jotain konkreettista hyötyä. Vielä kun se sisältäisi vain niitä ”oikeita” osaamisalueita eikä mitä tahansa asioita joita puolituntemattomat ovat toisilleen ”Endorsementteina” lisänneet. Miettikää siis entistä tarkemmin oman henkilöprofiilin Skills & Endorsements -osion päivittämistä sisältämään vain niitä todellisia osaamisalueita, ja  millaisia endorsementteja toisillenne annatte!

.

li-careers-uusi-6 .

Kaiken kaikkiaan siis hyvältä tuntuvia ja näyttäviä uudistuksia. 8000+ euron arvoinen uudistus? Ehkä ei kuitenkaan, mutta merkittävä parannus, ja yrityksille jotka ovat kokeneet Careers-sivun jo ennestään kiinnostavana vaihtoehtona, tämä uudistus saattaa hyvinkin olla se vaa’an kääntäjä.

.

Let recruiters know you’re open…

Henkilöprofiiliin on tulossa uusi ominaisuus, ”Let recruiters know you’re open”. Se on tarkoitettu erityisesti sellaisille työnhakijoille, jotka eivät halua huudella työnhaustaan julkisesti, esimerkiksi olleessan edelleen toisaalla työsuhteessa. Eli hiljaiseen hakemiseen on tullut hieno, uusi ominaisuus, jollaista olen kaipaillut niin Monsteriin, Oikotielle kuin LinkedIniinkin. Alla 1. kuvassa mennään henkilöprofiililla Jobs-osioon, siellä olevalla Preferences-välisivulla olevan asetuksen avulla on siis tullut mahdollisuus kertoa vain rekrytoijille että olet kiinnostunut harkitsemaan uusia haasteita.

.

let-recruiters-know-11

.

Kun piilohaku aktivoidaan, määritellään haulle tietyt kriteerit, millaisista haasteista olisit kiinnostunut.

.

let-recruiters-know-1

.

Share your full profile…

Kolmas uusi ominaisuus / muutos on mahdollisuus jakaa oma henkilöprofiilinsa kokonaisuudessaan rekrytoijan kanssa kun haet työpaikkaa. Aiemmin hieman vastaava ominaisuus on ollut palvelun ulkopuolella toimiva ”Apply with LinkedIn” -toiminnollisuus, joka nykyisin näkyy palvelun Jobs-osiossa pienessä osassa työpaikkoja ”Apply”-napin muodossa. ”Apply”-nappi mahdollistaa työpaikan hakemisen suoraan LinkedIn-profiililla, kun taas normaalitilanteessa rekrytoijat ohjaavat hakijat ”Apply on company website”-napin kera hakemaan yrityksen omien sivujen tai jonkun ulkoisen järjestelmän kautta. Suoraa ”Apply”-mahdollisuutta käytetään Suomessa vain n. 10% kaikista LinkedInissä ilmoitetuista työpaikoista.

Nyt ”Share your full profile…” mahdollistaa niihin perinteisellä ”Apply on company website”-tekstillä varustettuhin työpaikkoihinkin hakiessa suoran mahdollisuuden jakaa oma LinkedIn-profiili rekrytoijan kanssa. Sitä ei tarvitse siis erikseen pyytää, vaan hakija voi itse päättää toimitetaanko hänen LinkedIn-profiilinsa rekrytoijalle vai ei. Hienoa, lisää valtaa hakijoille, ja rekrytoijan ei tarvitse erikseen enää pyytää lupaa saadakseen käsitellä hakijan LinkedIn-profiilia. Ominaisuus tulee löytymään sekä työpaikkaa hakiessa, että Jobs-osion asetuksista.

.

li-share-your-profile-2

li-share-your-profile-1

.

Uudistukset eivät loppuneet siihen

LinkedIn on jatkuvien uudistuksien kehto. Ominaisuuksia tulee, poistuu ja muuttuu jatkuvasti, ja usein vieläpä ilman erillistä varoitusta. Tällä kertaa 3 edellä kuvattua uudistusta tulevat hyvin eri tahtiin käyttöön. Yhdysvalloissa osa tuli heti käyttöön, osa vain pienelle valikoidulle joukolle yrityksiä, ja ominaisuuksia rullataan käyttöön pienissä erissä pikkuhiljaa. Eurooppaan uudet ominaisuudet tulevat usein n. 6kk viiveellä, mutta tarkkoja aikatauluja ei julkisteta käytännössä koskaan. Kannattaa siis pitää omaa profiilia silmällä!

Uudistukset eivät kuitenkaan ole jääneet tähän. Myös käyttöliittymä on kokemassa pieniä uudistuksia. LinkedIn päivitti myös Learning-palveluaan viime viikolla. Siitä (ja lähes kaikista LinkedInin muistakin ominaisuuksista) voit lukea enemmän lokakuun loppupuolella ilmestyvästä LinkedIn Megaoppaasta, jonka julkaisen täysin ilmaiseksi osoitteessa linkedinopas.fi. Sivut ovat toistaiseksi vasta työn alla, joten kannattaa seurata minua LinkedInissä (profiilista löytyy kohta ”Follow”, jos et halua lähettää verkostoitumiskutsua) niin saa tiedon julkaisuajankohdasta helposti. Lisäksi @lainetom Twitter-tilillä asiasta tullaan kertomaan aktiivisesti.

LinkedInin yläpalkkiin on tulossa oma Learning-osio, ja jo jonkun aikaa Yhdysvalloissa käytössä ollut ProFinder-palvelu on tuotu yläpalkin Interests-valikkoon nimellä ”Freelance Marketplace”.

Nämäkin uudistukset menevät Euroopassa todennäköisesti alkuvuoteen tai jopa kevääseen.

.

li-ylapalkin-muutokset

.

Jos LinkedIn kiinnostaa laajemminkin, LinkedIn Record, LookUp, Elevate ja Referrals ovat kaikki kiinnostavia uutuuksia joita ei vielä Suomessa ole nähty käytössä. Elevate on Suomessa jo saatavilla (suunnattu vain yrityksille joilla LinkedInissä 500+ työntekijää), muut vasta tuloillaan. Näistäkin lisätietoja LinkedIn Megaoppaassa lokakuun loppupuolella.

Jos nämä tai muut LinkedIn-aiheet herättivät kysymyksiä, laitahan viestiä osoitteen tom.laine@somehow.fi kautta!

.