Share

Vuoden lopussa ja alussa on aina listoja tulevan vuoden nousevista trendeistä, ja varsinkin muutama mielenkiintoinen HR- ja rekrytointi-aiheinen kirjoitus on kiinnittänyt huomioni sosiaalisen median lasien läpi katsottuna. Olen toiminut pitkään sosiaalisen median ja rekrytoinnin rajapinnassa ja seuraan mielenkiinnolla mihin tämä murros toimialaa vie.

Päätin näitä tavailtuani tehdä oman listan vuoteen 2013 ja pidemmällekin menevistä nousevista trendeistä HR- ja rekrytointirintamalla. Osittain listalla on samoja ajatuksia hieman toiselta kulmalta kuin mitä kirjoituksissa joista innostuin ja/tai provosoiduin, ja osin olen omilla linjoillani lähitulevaisuuden suhteen.

Väittämät 1-4 löydät 1. blogauksesta täältä, ja väittämät 5-10 täältä.

11. Paikkatiedon merkitys

Paikkatiedosta on puhuttu pitkään rekrytoinnin yhteydessä. Jo 2000-luvun puolivälissä tiettyihin positioihin rekrytoitaessa CV-tietokannan hakutuloksia järjesteltiin sen mukaan, mikä oli hakijan antaman osoitteen etäisyys työpaikasta, ja alettiin purkamaan sumaa lähimpänä asuvista. Monet Suomessa käytetyt työkalut eivät tänä päivänäkään vielä mahdollista tätä, mutta kansainvälisesti mm. Fortunan työkalut ovat tukeneet tätä pitkään.

Mobiilirekrytoinnin yksi kulmakiviä on paikkatiedon hyödyntäminen, ja siihen tarpeeseen kehitetään varmasti vielä paljon erilaisia sovelluksia. Jo nyt Suomestakin löytyy web-palveluita joissa pyritään hyödyntämään paikkatietoa, mutta kaiken kaikkiaan tässä mennään vielä lapsen kengissä. JobSqr ja Duunitori Suomessa ja Jobkaster kansainvälisesti ovat hyvin toteutettuja palveluja, mutta nykyisessä tilanteessa työmarkkinoilla tuskin on montaa osaajaa jotka voisivat haussaan hyödyntää paikkatietoa niin, että henkilö voisi valita missä fyysisesti haluaa työskennellä, lähellä puolison työpaikkaa tai lasten päiväkotia…

Paljon mielenkiintoisemman kulman tähän on ottanut Skype, joka ensimmäisten joukossa on ehdottamassa ihmisille Foursquare-päivitysten perusteella työskentelyä Skypellä. Eli jos kirjaudut toistuvasti sisään Foursquareen Skypen toimiston lähellä, saatat saada alla olevan kuvan mukaisen ehdotuksen Skypen rekrytarpeista.

Rekry9

Paikkatietoa siis oletan käytettävän vuonna 2013 paljon enemmän ja monipuolisemmin kuin mitä on tehty tähän asti. Foursquare ja muut paikkatietoa tukevat palvelut mahdollistavat paljon mielenkiintoisempienkin kokonaisuuksien rakentelun, katsotaan kuka aloittaa tämän rallin Suomessa.

12. 2013, fuusioiden ja yrityskauppojen vuosi.

Vuonna 2013 talous alkanee elpymään selkeämmin, ja monella alalla se tarkoittaa yrityskauppoja ja fuusioita. Tämä taas tarkoittaa HR-osastolla lisää töitä erilaisten kompetenssikartoitusten, organisaatiomuutosten, sisäisten hakujen ja monien muiden toimien osalta.

13. StartUp-rekrytointi – yrityskulttuurin merkitys rekrytoinnissa kasvaa

Väitän että paljon puhuttu työskentelykulttuurin merkitys kasvaa hakijoita arvioitaessa, mutta korostan että se kasvaa erityisesti – ja on jo ollut arkipäivää – startup-yrityksissä. Startupeissa usein perustajatiimi on pieni, raha on tiukalla, ja jokaista lisähenkilöä harkitaan suurella vakavuudella ja talouden kautta. Startuppien kohdalla ensimmäiset rekrytoinnit ovat erityisen kriittisiä, sillä palkattavien henkilöiden pitää olla moniosaajia, pystyä selviytymään luovassa kaaoksessa ja epävarmuudessa, ja olemaan satunnaisesti joustavia myös palkanmaksun ja työaikojen kanssa. Perinteisesti startupit ovat palkanneet kavereitaan ja tuttujaan ensimmäisiksi työntekijöiksi, mutta Suomessa meneillään olevan startup-buumin myötä tämä on vaikeutunut selkeästi. Startupit siis joutuvat aloittamaan rekrytoinnin perinteisemmin, ja oman kaveripiirin ulkopuolelta ja ilman suuria taloudellisia panostuksia rekrytointi-ilmoitteluun (puhumattakaan että palkattaisiin Manpower tms. hoitamaan rekrytointia), mikä omalta osaltaan tarkoittaa lisääntynyttä sosiaalisen median käyttöä rekrytoinnissa.

Kulttuurin merkitys rekrytoinnissa on tärkeää kaikille, pitää osata viestiä yrityksen arvoista ja strategiasta, työympäristöstä ja kaikesta muusta niin, että hakija oikeasti ymmärtää olosuhteet, muuten on vaarana palkata vääränlainen henkilö. Hakijan sopivuutta tiettyyn yrityskulttuuriin on kuitenkin erittäin vaikea ennustaa, mutta onneksi meiltä Suomesta löytyy erittäin päteviä henkilöanalyysejä ja psykologisia testejä tekeviä yrityksiä. Startupeissa mennään pitkälti vielä mutu-tuntumalla ja palkataan ihmisiä joilla itsellään on ollut startup-yritys tai on sellaisessa työskennellyt, sillä vaikka osaaminen ei ole 100% sitä haettua, niin aiempi kokemus vastaavasta ympäristöstä on tärkeämpää. Työtehtävät eivät kuitenkaan liity pelkästään tekniseen toteuttamiseen, vaan oikea henkilö voi auttaa välttämään monta karikkoa rahoituksen hausta jatkorekrytointeihin ja monta muuta haastetta.

Suuremmassa yrityksessä kulttuuri voi jonkun verran vaihdella yksiköittäin, mutta oikeanlaisen sisäisen viestinnän ja työnantajakuvan luonnin myötä yrityksen henkilöstö toimii parhaana viestijänä potentiaalisille hakijoille yrityksen kulttuurista. Tämäkin siis korostaa oikeanlaisen brändäyksen ja avoimmuuden tärkeyttä.

14. Pinterestin käyttö ja merkitys kasvaa

Suomessa on nähty viimeisen vuoden aikana jo merkittäviä päänavauksia Pinterestissä, etulinjassa Joberaten tuottamat kokonaisuudet mm. Outoteciin liittyen, ja YLEn menestyksekkäät Pinterest-työpaikkailmoitukset. Onkin helppo väittää Pinterestin käytön kasvavan rekrytoinnin osalta, miksei myös graafisten CV:iden esittelyssä.

Rekry10

15. Muita tärkeitä nousevia trendejä, toimintatapoja ja työkaluja ovat mielestäni henkilöbrändäyksen entisestään laajentuminen työkaluihin kuten erilaiset Facebook-aplikaatiot ja web-palvelut, esim. Visible.me, Talent.me, BranchOut, BeKnown, Jobi-osaaja, Referral Key, Rcmnd.me, About.me, Gild, Skillpages, ja monet muut.

Samoin blogien merkitys sekä rekrytointi-ilmoittelussa ja työnantajakuvan luonnissa, että työnhakijoiden oman osaamisen korostamisessa tulee lisääntymään vuoden 2013 aikana.

Huumori-ilmoitukset saattavat myös olla 2013 lisääntymään päin, oli sitten kyseessä raflaavasta ja hauskasta tekstuaalisesta työn kuvaamisesta tai videoista. Tätä ovat menestyksellä harrastaneet mm. Fantastec (kuvassa), City-lehti ja YLE (kahvinkeittäjämummo). 

Rekry11

Ja toiseksi viimeisimpänä väittämänä toteaisin luovuuden laajemminkin työpaikkailmoittelussa kasvavan. Kun katsotaan vaikkapa Ikean toteuttamaa rekrytointikampanjaa, jossa huonekalupakkauksiin lisättiin kokoamisohjeiden sekaan tee-se-itse-työpaikka –ohjeita, mentiin täysiin uudentyyppiseen toteutustapaan, ja uskon tämänkaltaisen luovuuden lisääntyvän. 

Rekry12

Viimeisenä virtenä ja väittämänä sanoisin että kaikesta huolimatta QR-koodien käyttö ei räjähdä vielä käsiin niin kuin ei infograafienkaan käyttö rekrytointi-ilmoittelussa, ensimmäiset Augmented Reality –teknologialla toteutetut työpaikkailmoitukset varmasti nähdään vuoden 2013 aikana mutta sekään ei vielä yleisty, ja monet muut hypetyt toimintatavat työnhakuchäteistä aina Second Lifessa järjestettyihin rekrymessuihin eivät tule olemaan merkittäviä tai laajasti yleistyviä trendejä. Kaiken kaikkiaan virtuaalimaailmat eivät varmasti yleisty rekrytoinnissa vuoden 2013 aikana, vaikka niistäkin taas paljon puhutaan, en usko että ne tulevat (ehkä koskaan) yleistymään laajasti omaksutuksi kanavaksi hoitaa rekrytointia ja työnhakua.

Jos Sinulla on kysyttävää tai kommentoitavaa aiheeseen liittyen, kommentoi ja/tai laita viestä tai LinkedIn-kutsua!